Rakkaan edesmenneen kissani muistoksi teen tänne blogiin tämmöisen sivun, johon laitan kirjoittamani muistokirjoituksen ja kuvan kisusta. En unohda sinua koskaan, rakas.

Se oli kaunis, aurinkoinen kesäpäivä kun haimme sinut maatilalta, kesämökkimme läheltä. Olimme menossa mökiltä kotiin ja kävimme sinut matkanvarrella mukaan. Olit ladossa, veljiesi, siskojesi ja emosi kanssa. Olit pieni ja suloinen, kesy ja ihana. Juuri niistä pennuista valitsimme sinut, koska näytit niin viisaalta, kiltiltä ja ystävälliseltä, jotenkin satuit siitä pentueesta, pistit silmään ensimmäisenä. Olit suloinen pieni kissanpoikanen ja tiesimme, että sinusta kasvaa komea, koko kylän komein kolli ja olimme oikeassa.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Kun toimme sinut kotiin, joit maitoa kupista ja menit suoraan nukkumaan. Opit heti hiekkalaatikolle, ihan ensimmäisenä kävit senkin tutkailemassa. Osasit mennä aina siihen eikä koskaan sattunut vahinkoja kun hiekka-astia oli ulottuvillasi. Et ikävöinyt ollenkaan entiseen kotiisi sisarustesi ja emosi luo, kotiuduit heti ja pidit ja selvästi rakastit uutta kotiasi ja uusia perheenjäseniäsi. Olimme todella onnellisia, että saimme sinut. Olit maailman paras kissa ja ihanin lemmikki, mitä meillä oli koskaan ollut. Olit rauhallinen kissa, et edes pentuna riehunut paljoa, et repinyt huonekaluja kappaleiksi etkä vetänyt ikkunalaudalla olevia kukkia alas. Olit aina niin kiltti ja ihana.

Kasvoit isoksi ja olit varmasti se koko kylän komein kolli. Musta turkkisi kiilsi aina ja olit vähän pulleakin, hyvin syönyt. Osasit suhtautua erittäin hienosti uuteen perheenjäseneen, kun tuli uusi tulokas, Miki-perhoskoira. Teistä tuli hyviä ystäviä, leikitte ja juoksitte keskenänne aina välillä ja nukuitte samalla sohvalla vierekkäin välillä ja teitä oli ihana katsella. Sinun ja meidän muidenkin harmiksi rakas ystävämme kuitenkin piti lopettaa noin kahden vuoden kuluttua kaulaan tulleen kasvaimen takia. Olimme kaikki siitä surullisia, tiesin että sinäkin olit, mutta pääsit yli ja jatkoit elämääsi huolettomasti eteenpäin.

Elit hyvän elämän, sinulla oli rakastava koti, me kaikki rakastimme ja välitimme sinusta enemmän kuin kenestäkään tai mistään muusta. Olit aina meidän mukana mökilläkin, toit suuria saaliita mukanasi näytille; sinulla oli hiiriä ja joskus lintujakin. Meidän kävi välillä sääliksi niitä pieniä, mutta metsästäminen oli sinun elämässäsi yksi rakkaimpia asioita ja nautit siitä selvästi, emmehän me voineet sitä sinulta kieltää. Muistan myös hyvin senkin, kun sinut vietiin eläinlääkärille, kun sinut leikattiin. Olin mukana, olin itse noin viisi vuotias. Kun sinulle laitettiin piikki että nukahtaisit, naukaisit kovaa ja sydäntäsärkevästi ja sinuun sattui piikin laittaminen, ja minä hätäännyin että nyt kissaani sattuu ja pelkäsin että sinulle tehdään jotain pahaa. Mutta selvisit siitä ja toivuit uskomattoman nopeasti.

Kerran olit kolme viikkoa kateissakin, etsimme sinua joka paikasta. Lopulta soitimme erääseen eläinkotiin, jonne epäilimme sinun joutuneen. Olit hävinnyt metsästysreissuillesi, etkä tullut kotiin kolmeen viikkoon. Kävimme katsomassa ja siellähän sinä olit, häkissä toisten kissojen kanssa. Jos emme olisi hakeneet sinua sinä iltana, joka oli muistaakseni torstai, sinut oltaisi lopetettu viikonloppuna. Saimme pelastettua sinut viime hetkellä. Olit maailman onnellisin kissa, ainakin näytit siltä. Kehräsit autossa niin, että sen kuuli melkein koko kylä ja sanoit "Kur, Kur, Kurrnauuu", olit selvästi onnellinen. Kun toimme sinut kotiin, kehräsit edelleen, kävit koko talon läpi ja asetuit nukkumaan sängylle. Olimme onnellisia ja helpottuneita, että saimme sinut kotiin ja löysimme. Joku oli ottanut sinut ilmeisesti kotipihallaan kiinni ja vienyt eläinkotiin. Ja niin elämämme oli taas palannut raiteilleen ja saimme kaikki huoletta jatkaa kouluamme ja töitämme. Olit aina vastassa, kun tulimme töistä ja koulusta. Jos olit jäänyt ulos päiväksi, tulit jo tietä pitkin vastaan kun kävelin kotiin, tervehdit naukaisulla ja kehräsit. Olit aina vastassa, joka kerta. Osasit myös sopeutua uuteen kotiin kun muutimme.

Mutta sitten kaksi vuotta sitten, eräänä kesäisenä päivänä tapahtui jotain, joka sai kaiken muuttumaan, sinut vietiin pois luotamme lopullisesti. Kaikki alkoi siitä, kun olimme menossa mökille. Matkan varrella piti pysähtyä ja siivota sinun kuljetuskoppaasi. Kun avasimme koppia, sinä karkasit, pääsit karkuun jollain ihmeen kaupalla, ethän sinä yleensä karannut. Mutta nyt hyppäsit ulos ja lähdit juoksemaan omia teitäsi. Olimme onneksi sen verran lähellä kotia, että uskalsimme kuitenkin pitkien etsintöjen ja huhuilujen jälkeen jättää sinut siihen, että tulisimme huomenna takaisin. Jätimme sinulle tien vierelle ruokaa, että voisit syödä tullessasi takaisin, ja että voisit mennä sitten kotiin odottamaan. Seuraavana päivänä taas tulimme ja etsimme sinua. Eräs lähellä oleva maatila kävi mielessä, kysyimme sieltä. Sinut oli otettu kiinni, maatilan omistaja oli ottanut sinut. Hän oli vienyt sinut erääseen pieneläinhoitolaan. Sanoi että soittakaa sinne ja mehän soitimme.

Soitimme eläinhoitolaan ja saimme kuulla järkyttävän uutisen: Sinut oli tuotu sinne, sinua oli pidetty siellä neljä tuntia jonka jälkeen sinut oli lopetettu ampumalla. Emme olleet uskoa korviamme. Olitko sinä nyt poissa lopullisesti? Sinut oli lopetettu laittomasti, siinä oli toimittu lain vastaisesti ja juttukin vietiin eteenpäin vaikka tiesimme, ettemme saa sinua takaisin vaikka teemmekin niin. Silti halusimme tehdä sen, koska sillä voisimme pelastaa vielä monen kissan hengen. Rangaistus tuli, ja nyt siinäkin paikassa kissojen kohteleminen on muuttunut, ainakin toivottavasti.

Mooses, haluan pyytää sinulta anteeksi niitä pahoja tekoja mitä olen tehnyt ollessani niin pieni vielä, etten ymmärtänyt. Anteeksi, että neljä vuotiaana, kun en vielä ymmärtänyt vaikka vanhempani yrittivät opettaa miten sinua kohdella, retuutin sinua, kannoin pahasti roikottaen sylissäni, kunnes kasvaessani opin kuinka sinua oikeasti pitää kantaa. Anteeksi, että pesin sinua joskus pienenä vedellä, vaikka tiesin ettet pitänyt siitä. Anteeksi siitäkin, kun vedin sinua hännästä jos meinasit karata, anteeksi etten antanut sinun aina syödä rauhassa vaikka halusit, anteeksi että keskeytin niin monet unesi vain sen takia, että halusin roikottaa sinua sylissäni... Anteeksi siitä kaikesta pahasta, jota pienenä sinulle tein. Toivon että ymmärrät, ja että voit antaa vielä minulle anteeksi. Kun kasvoin ja kun vanhemmat näyttivät kuinka sinua kohdellaan, opin ja aloin pitämään sinua niin kuin kissaa tulee pitää. Olit aina kiltti, et koskaan purrut minua tosissasi etkä raapinut käsiä verille, vaikka retuutin sinua. Ethän muistele näitä asioita enää pahalla? Sinulla oli niin paljon hyvääkin. Mitä enemmän kasvoin, sitä enemmän opin sinusta ja sinun hoitamisestasi. Hellimme sinua ja pidimme hyvänä, sait ruokaa, vettä, sinulla oli lämmin olla ja sait joka päivä paljon sylittelyjä, halauksia ja rapsutuksia, aina kun niitä halusit ja niitä halusitkin paljon.

Lähdit luotamme aivan liian aikaisin, jos se ajattelematon ei olisi toiminut niin kuin toimi, olisit elossa vieläkin ja olisit voinut elää vielä vaikka kuinka pitkän elämän. Katselethan meitä sieltä pilvenreunalta ja suojelet ikäviltä asioilta? Ja ethän ajattele uusista kissoistani pahalla? Hyväksythän heidätkin? Tulet olemaan meidän oma enkelikissa ja sydämissämme aina, emme koskaan tule unohtamaan sinua. Ikävöimme sinua joka päivä, koko ajan. Välillä ikävän tunne on suurempi ja joskus niinkin suuri, että se tuntuu vievän kaikki voimat emmekä tiedä kuinka jatkaa eteenpäin. Mutta uskomme että sinulla on nyt hyvä olla ja saat metsästellä ja juosta vapaana niin paljon kuin haluat muiden kissaystäviesi kanssa, siellä missä nyt olet.

Kaipaamme sinua aina, rakas Mooses.