Nyt on Uolevi saanut ekan piikin. Vähän piti naukaista, kun piikki tökättiin niskaan mutta se oli jo ohi ennen kuin edes minä huomasin. Pidin kisua pöydällä kiinni valjaissa, ettei lähde liikkumaan. Myös pieni naukuminen nousi siitä, kun eläinlääkäri puhdisti korvat ja laittoi korvatipat. Korvat oli aika likaiset, mutta korvapunkkeja niissä ei kuitenkaan ollut. Sanoi, että kotona pitää sitten niitä korvia katsella ja puhdistella. Matolääkkeestä myös sanoi, että voisi nyt antaa uudelleen, jos kasvattaja ei ole antanut sitä eikä emoakaan ole madotettu. Ja niin, Uolevin emoa eikä Uoleviakaan ole aiemmin madotettu (eikä rokotettukaan kumpaakaan), tämä oli Uolevin eka matolääke ja rokotus jonka se minun luona ollessaan sai. Kuukauden päästä uusiksi, kunhan Kalevikin tulee niin vien sitten molemmat kisut yhdessä.

Automatka meni vähän pelokkaissa merkeissä. Kisu oli penkillä valjaissa ja minä pidin sitä siinä. Koppia ei vielä ole, mutta se pitää hankkia mahdollisimman pian. Kissa naukui aika paljon ja jopa tärisi välillä pelosta. Väliin vähän kehräsi, luulen että se oli hermostusta. Ei ollut ollenkaan oma itsensä tuolla reissulla. Käytiin vielä äidin luona syömässä, Uolevikin oli mukana. Oli kisu vähän ihmeissään, kun oli niin iso talo jossa sai olla. Leikki jonkin verran, aika pelokas oli kyllä. No, siitä se tottuu. Oli aika rankka reissu pienelle kissalle varmaan. Sai ulkonakin olla tuolla, kun on rauhallinen iso omakotitalon piha. Valjaissa tietenkin oltiin. Vaan eipä ole pyydellyt ulos enää kun pääsi kotiin. Korvat pystyssä autolta juoksi kotiin, hyvä kun perässä pysyin narun päässä :)

Tänään aamulla jäi kyllä niin surkean näköisenä kotiin, naukui oven takana kun laitoin oven kiinni, että uusi kissa kyllä on enemmän kuin tervetullut Uoleville kaveriksi. Karkasi jopa rappuunkin, tiesi jo selvästi että mistä päästään ulos. Onneksi kukaan ei tullut alaovesta, ennen kun saatiin kissa kiinni. Eläinlääkärikin sanoi, että paremmin kisut viihtyy kun on kaveri. Ja varsinkin kun on tämmöinen sisäkisu.

Pienten iltaunien jälkeen Uolevi on taas ollut ihan oma itsensä. Kiipeilee pöydillä, painelee näppistä ja kiipeilee selkääkin pitkin. Ruokakin maistuu hyvin. Hyvin siis kaikki täällä päin, Uolevilla ainakin... Itsestäni en sitten tiedä. Mutta tämmöisiä, jatkellaanhan taas pian :)